Inhimillisiä tekijöitä

Varmuus voi syntyä tietämättömyydestä

Milloin viimeksi luulit tietäväsi jotakin, vaikka olitkin väärässä? Luultavasti siitä ei ole kovin kauaa. Et vain ehkä itse huomannut asiaa.

Ihmisillä on keskimäärin taipumus yliarvioida omia kykyjään. Uskomme olevamme tietävämpiä ja taitavampia kuin oikeasti olemme. Erityisen mittavaa tämä yliarviointi on silloin, kun sille on vähiten perusteita: mitä heikommin osaa, sitä pahemmin kykyjään yliarvioi.

Kun kuvittelemme olevamme kyvykkäitä, vaikka hallitsemme tuskin alkeet, saamme helposti aikaan kaikenlaista vahinkoa. Teemme itsevarmoja päätöksiä hatarin perustein ja ryhdymme luottavaisin mielin toimiin, joihin osaamisemme ei todellisuudessa riitä. Erityisesti turvallisuuskriittisessä ympäristössä yliarvioinnin harha on todellinen riski.

Tässä yhteydessä usein siteerattu Bertnard Russellin toteamus

maailman kiusana on se, että typerät ovat ehdottoman varmoja ja viisaat täynnä epäilystä

johtaa kuitenkin vielä suurempaan ajattelumiinaan.

On nimittäin mukava ajatella – ja usein ajattelemmekin – että maailma jakaantuu typeriin (muihin) ja viisaisiin (minuun tai meihin). Todellisuudessa Russell-sitaatin typerät ja viisaat ovat samoja ihmisiä. Saatamme olla silloin tällöin viisaita, mutta varmaa on, että olemme kaikki joissakin asioissa yli-itsevarmoja typeryksiä.

Toisin kuin muiden typeryyttä, jonka näkee helposti, omaansa ei ole helppo tunnistaa. Jotta voisimme ymmärtää olevamme esimerkiksi epäloogisia, poliittisesti osaamattomia tai sosiaalisesti kyvyttömiä, meillä pitäisi ensin olla hyvä käsitys logiikasta, politiikasta tai sosiaalisista taidoista. Väärä käsitys omasta osaamisesta on tavallaan tietämättömyyden johdonmukainen seuraus.

Tosielämän antama palaute ei sekään välttämättä auta meitä ymmärtämään osaamisemme heikkoutta. Typeryyteen johtava tietämättömyys ei nimittäin useinkaan tarkoita tietojen puutetta vaan vääriä tietoja. Epäloogisuus ei johdu logiikan puutteesta vaan virheellisestä logiikasta. Puute olisi helpompi huomata, sekavaa ajattelua taas ei. Vaikka saisimme toiminnastamme oikeaa palautetta, perättömät tietomme ja sumea logiikkaamme saavat meidät tekemään palautteesta helposti vääriä johtopäätöksiä. Lopputuloksena uskomme omaan kyvykkyyteemme ei horju silloinkaan, kun sen olisi syytä horjua.

Myöskään kokeneempien ja osaavampien kuuntelu ei välttämättä auta. Kun kuvittelemme osaavamme, emme ensinnäkään koe tarvetta kysyä apua. Tietämättömyys myös vaikeuttaa muiden osaamisen arviointia. Saatamme pitää muita yli-itsevarmoina typeryksinä, vaikka olisimme sellaisia itse.

Miten oman typeryytensä sitten voisi tunnistaa ennen kuin saa aikaan suurempaa vahinkoa – tai vähintäänkin tekee itsestään pellen.

Ei luultavasti mitenkään. On kuitenkin tilanteita, joissa omaan kyvykkyyteensä kannattaa suhtautua erityisen skeptisesti, koska harhaisen yli-itseluottamuksen riski on niissä suurimmillaan:

  1. Asiat, joita tekee suhteellisen harvoin tai joista ei ole kovin paljon kokemusta.
  2. Asiat, joihin on perehtynyt melko vast’ikään.
  3. Nopeat ja/tai impulsiiviset päätökset.

Paras vaihtoehto olisi tietysti hankkia oikeaa osaamista. Ensin sitä vain pitäisi ymmärtää hankkia, ja sitten pitäisi vielä tunnistaa oikea tieto kaikenlaisen tauhkan joukosta.

Yksi asia on kuitenkin varma: omaa varmuuden tunnettaan ei ainakaan kannata käyttää indikaationa mistään. Se nimittäin pettää helposti.

Tai ainakin luulen niin… :)