Kuinka puhua teorioista joita ei tunne?

Ihmis- ja organisaatioaloilla vilisee erilaisia käsitteitä, teorioita ja oppirakennelmia. Niistä myös keskustellaan paljon.

Teoriakeskustelut ovat itse asiassa niin keskeinen osa alaa, että niitä on vaikea välttää, vaikka tekisi jotakin suhteellisen käytännöllistä työtä eikä olisi valtavan kiinnostunut alan uusimpien ajatuskehitelmien yksityiskohdista.

Miten päivisin käytännön työtä tekevä asiantuntijamme – ehkä vielä sellainen, joka ei ole valmis uhraamaan kaikkia iltojaan tutustumalla teoksen Emerging Paradigms in Human Factors and Safety, Vol 265 saloihin – sitten selviää teoriakeskustelusta vaikuttamatta täydelliseltä idiootilta?

Olen itsekin tuskaillut usein kyseisen ongelman kanssa. Sitten törmäsin Pierre Bayardin loistavaan (ja hauskaan!) opukseen Miten puhua kirjoista joita ei ole lukenut, joka tarjoaa tilanteeseen ratkaisun – tai ainakin hieman mielenrauhaa aktiiviselle ei-lukijalle.

Bayardin mukaan kirjojen lukemisesta on kirjoista puhumiselle lähinnä haittaa. Lukija uppoutuu yksittäiseen teokseen, kun taas sivistynyt ei-lukija ymmärtää, että keskustelun kannalta tärkeintä on kyetä sijoittamaan kirja jonkinlaiseen kokonaiskontekstiin – mikä käy itse asiassa helpommin, jos yksittäiseen teokseen pitää riittävää välimatkaa (esimerkiksi niin, ettei edes avaa sitä).

Bayardin kirja käsittelee lähinnä kaunokirjallisuuden ei-lukemista, mutta sen opit ovat hyvin sovellettavissa myös muuhun ei-lukemiseen – tai tässä tapauksessa teorioiden ei-tuntemiseen.

Tässä siis – Bayardia mukaillen – yleisneuvot teoriakeskusteluihin erilaisissa tyyppitapauksissa:

1. Teoriat, joista ei ole koskaan kuullutkaan.

Tämän kategorian teoriat aiheuttavat ei-lukevassa keskustelijassa usein pahinta pelkoa (ellei satu kuulumaan niihin rohkeisiin, jotka uskaltavat julkisesti myöntää, etteivät olet kuulleetkaan alansa muodikkaimmista teorioista).

Tuntemattomista teorioista keskustelemista kuitenkin helpottaa, kun ymmärtää, ettei mikään keskustelussa vastaan tuleva teoria ole tarkkaan ottaen tuntematon: se lakkaa olemasta tuntematon sillä hetkellä, kun kuulemme siitä ensimmäisen kerran. Jo pelkkä teorian nimen ja kenties alkuperän (esimerkiksi kehittäjän tai kehittäjien) selville saaminen riittää luomaan mielessämme ”joukon mielikuvia ja vaikutelmia … joiden muodostamista yleissivistyksen antama kuva [teoria]kentästä helpottaa”.

Teoriaa tuntemattoman keskustelijan tuskaa helpottaa myös oivallus siitä, ettei juuri minkään keskustelun aiheena ei ole yksittäinen teoria. Vakka keskustelu koskisi näennäisesti tuota yksittäistä teoriaa, todellisuudessa keskustelun kohteena on kokonainen teoriajoukko, jota puheeksi otettu teoria vain sattuu sillä hetkellä edustamaan.

Jos siis onnistuu esimerkiksi arvaamaan oikein, mihin suuntaukseen tai koulukuntaan kyseessä oleva teoria kuuluu, ja tuntee lisäksi (esimerkiksi aktiivisen ei-lukemisen seurauksena) jonkin verran kyseistä teoriakenttää, on aivan mahdollista keskustella teoriasta lähes loputtomiin, vaikkei olisi koskaan aiemmin kuullutkaan siitä.

2. Teoriat, joihin liittyviä tekstejä on joskus selaillut

Selailu lienee teoriakirjojen ja tieteellisten artikkeleiden yleisin lukutapa. Se käsittää laajan joukon ei-lukemisen keinoja pelkän sisällysluettelon nopeasta silmäilystä aina harkittuun sieltä täältä lukemiseen saakka. (Huhujen mukaan jotkut jopa lukevat artikkelien abstraktit kokonaisuudessaan.)

Teorioista, joihin liittyviä tekstejä on joskus selaillut, on itse asiassa helppo puhua. Keskustelijalla on nyt aseenaan paitsi yleissivistyksensä mukainen käsitys teoriakentän kokonaisuudesta (ks.  kohta 1) myös jotakin, vaikkakin mahdollisesti hataraa, tietoa itse teoriasta.

Vaikka selailu on yleinen lukutapa, moni häpeilee selailemistaan ja uskoo, että teorioihin pitäisi tutustua syvällisemmin. Mutta onko lopulta olemassa muuta teorioihin tutustumisen tapaa kuin selailu?

Mistä tahansa hetkeä pidempään eläneestä teoriasta (ja sen lukuisista käytännön sovellutuksista) on julkaistu niin monia tekstejä, että niihin kaikkiin tutustuminen on täysin mahdotonta. Vaikka siis olisikin lukenut jonkin yksittäisen tekstin kokonaisuudessaan (ja haaskannut siten aikaa yksityiskohtiin kokonaisnäkemyksen kustannuksella! :)), kyseistä teoriaa koskevan artikkeli- ja kirjavuoden näkökulmasta on edelleen vain ”selailija”.

3. Teoriat, joista on kuullut puhuttavan

Teoriat, joista on kuullut joskus puhuttavan, ovat selailtujen teorioiden (ks. kohta 2) ohella toinen teoriakeskusteluihin osallistumisen kannalta helppo kategoria. Teorian sisällöstä on mahdollista saada melko tarkka ja keskustelutarpeisiin ilman muuta riittävä käsitys, kun vain lukee tai kuuntelee, mitä muut ovat teoriasta sanoneet.

Toisin kuin joskus luullaan, muiden sanomisiin tukeutuva ei ole pakotettu ainoastaan toistamaan muiden jo kerran (tai moneen kertaan) teoriasta esittämiä näkemyksiä. Teoriasta voi varsin hyvin keksiä originellia sanottavaa, vaikka siitä olisi ainoastaan kuullut puhuttavan. Omien näkemysten pohjana toimivat tällöin:

  1. Oma teoreettinen yleissivistys / kokonaisnäkemys aihealueesta johon kyseinen teoria sijoittuu (ks. kohta 1).
  2. Oma näkemys kyseessä olevan teorian kehittäjästä ja hänen aiemmista tekemisistään.
  3. Kyseessä olevan teorian sisällöstä muiden sanomisten perusteella muodostettu käsitys.
  4. Muiden ihmisten kyseisestä teoriasta esittämät mielipiteet, joiden arvioinnissa huomioidaan näkemyksen sanojan asema kyseisellä alalla, sanojan aiemmat puheet ja oma suhtautuminen niihin, ja niin edelleen.

Materiaalia näkemysten ja siten keskustelun pohjaksi on siis enemmän kuin riittämiin, vaikkei itse teoriaan olisi tullut koskaan tutustuneeksikaan.

4. Teoriat, jotka on unohtanut

Kukaan ei ole suojassa unohtamiselta. Se itse asiassa alkaa jo silloin, kun olemme vasta tutustumassa teoriaan (jos siis ylipäätään tutustumme siihen kovinkaan yksityiskohtaisesti).

Unohtaminen on tietojen katoamisen lisäksi myös aktiivista toimintaa, jossa sekoitamme uuden tiedon kaikenlaiseen jo valmiiksi päässämme olevaan tauhkaan. Hetken päästä meidän on mahdotonta tietää, mitä itse asiassa kuului alkuperäiseen teoriaan, mikä oli vain siitä itse muodostamaamme mielikuvaa ja mitä ehkä sotkimme aivan toisiin, aiemmin lukemiimme teorioihin. (Unohtamisilmiötä on kuvattu aiemmin mm. tämän blogin kirjoituksessa Omiin muistikuviinsa ei kannata luottaa.)

Vaikka voi tuntua nololta ajautua kiivaaseen keskusteluun teoriasta, jonka sisällön tajuaa unohtaneensa, asiaa helpottaa, kun ymmärtää, että loppujen lopuksi kaikki teoriat ovat enemmän tai vähemmän unohtuneita. Nekin, joita ei tajua unohtaneensa.

Sitä paitsi kaikki muutkin keskustelijat ovat unohtaneet keskustelun kohteena olevan teorian, joten loppujen lopuksi kaikki keskustelut ovat tässä mielessä keskusteluja teorioista, jotka kaikki asianosaiset ovat unohtaneet. (Olettaen, että ko. asianosaiset ovat ko. teorioihin koskaan tutustuneetkaan.)

******

Lopuksi vielä kaikille ei-lukijoille Bayardin kirjasta poimittu lohduttava lausahdus, joka on Bayardin mukaan lainattu Oscar Wildeltä. (… sikäli kun kukaan enää tämän jälkeen uskoo mitään, mitä joku kertoo toisten sanomisista tai kirjoittamisista):

En koskaan lue kirjoja, joista minun pitää kriitikkona kirjoittaa; siitä on niin kovin helposti haittaa.

Saattaisit olla kiinnostunut myös seuraavista:

Asiantuntijuuden huippuhetkiä Jos haluaa tuntea itsensä säännöllisesti tyhmäksi, kannattaa esiintyä "inhimillisten tekijöiden" tai jonkin muun epämääräisen ja ylilaajan genren asia...
Varmuus voi syntyä tietämättömyydestä Milloin viimeksi luulit tietäväsi jotakin, vaikka olitkin väärässä? Luultavasti siitä ei ole kauaa. Usein kuvittelemme olevamme kyvykkäitä silloinkin ...
Asiantuntijuudesta – eli miten ydinvoima-ala eroaa IT-alasta Onko asiantuntemus sitä, että tietää itse kaiken tarpeellisen - vai sitä, että ymmärtää aiheesta tarpeeksi tietääkseen, mistä ja miten tiedon löytää?...
Kun kokemus ei opeta Monessa ammatissa työskennellään pääsääntöisesti yksin. Kun ei näe kollegojensa työskentelyä käytännössä, menettää merkittävän oppimismahdollisuuden....