Ei yksi vaan monta kulttuuria

Törmäsin mielenkiintoiseen artikkeliin, joka on jo muutaman vuoden vanha, mutta kaiketi aina ajankohtainen.

Tutkijat olivat selvittäneet kyselytutkimuksella Ruotsin kolmen ydinvoimalan (Ringhals, Oskarshamn ja Forsmark) työntekijöiden näkemyksiä kunkin laitoksen turvallisuuskulttuurista. Vastaajia haettiin kolmesta eri ammattiryhmästä:

  1. Operointi
  2. Kunnossapito
  3. Tekninen tuki (eli insinöörit)

Tuloksista teki mielenkiintoisia se, että työntekijöiden näkemykset voimalaitosten turvallisuuskulttuurista erosivat enemmän ammattiryhmien kuin laitosten välillä. Operointihenkilöstön näkemykset esimerkiksi turvallisuusjohtamisen tilasta laitoksella A olivat huomattavasti lähempänä operoinnin näkemyksiä laitoksilla B/C kuin insinöörien näkemyksiä laitoksella A.

Ammattiryhmien alakulttuurit vaikuttivat kyselyn perusteella siis vahvemmilta kuin laitosten kulttuurit.

Havainto vastaa hyvin myös arkielämän kokemuksia. Ainakin näin insinöörinä on ollut useimmiten helpompi löytää yhteisiä tavoitteita, arvoja ja jaettuja kokemuksia naapurifirman insinöörien kuin vaikkapa oman firman talous- tai lakiosaston kanssa. (Epäilemättä talous- ja laki-ihmisillä on vastaava kokemus insinööreistä.)

Minkä tahansa yrityksen kulttuuri onkin jonkinlainen epähomogeeninen sekoitus kansallisia kulttuureja, toimialan kulttuuria ja ammattialojen alakulttuureja. Lisäksi mukana on vaihteleva määrä jotakin yhteisesti jaettua.

Tässä valossa alkaakin tuntua aika rohkealta, että yrityksen kulttuurista puhutaan niin usein selittävänä tekijänä milloin minkäkin asian yhteydessä. Mikä kulttuuri? Koskevatko tehdyt kulttuurihavainnot edes sitä alaryhmää, jonka toimintaa ollaan selittämässä?

Aina kun puhuu yrityksen (turvallisuus)kulttuurista, pitäisikin muistaa, että kulttuureja ei ole yhtä vaan monta.